Helsinki-Stockholm -huivi

Yksi KyJy on taas saatu valmiiksi, nimittäin Helsinki-Stockholm -tuubihuivi. Ohje löytyy täältä. Puikkoina oli 6-pyöröpuikko, lankana Novitan Isoveli, jota kului n. 350 grammaa. Huivi on ihanan lämmin ja pehmoinen! Hätätapauksessa sillä suojaa pään, muutoin lämmittää kaksinkertaisena ihanasti helposti palelevaa kaulaani.



Olipa kiva huomata, että blogi on saanut taas uusia lukijoita, tervetuloa! Olen myös iloinen, että kommenttejakin saan, niistä tulee ilomieli ja taas löytyy intoa käsitöihin ja bloggaamiseen, kiitos kovasti niistä! Itse olen kovin vähänlaisesti ehtinyt blogeja seurailemaan, kallis päiväuniaika kun tahtoo nyt kulua pääasiassa opiskeluhommiin. Yritän kuitenkin äidin ja opiskelijan velvollisuuksien ohessa pitää huolta rentoutumisestani ja löytää aikaa rakkaalle käsityöharrastukselleni sekä siitä bloggaamiselle ja myös muiden blogien seuraamiselle!

Iloa arkeen!
5

Pinkit asusteet

"Toi on varmaan poika" sanottiin armaasta tyttärestäni, kun hänellä oli päällään tekemäni tummansininen haalari. Nyt oli tehtävä ventovieraillekin selväksi, että tyttö tämä on sinisestä haalarista huolimatta, joten puikot heilumaan ja tytölle pinkit asusteet. Lankana käytin DROPSin Alpaca-lankaa ja sitä kului reilu kerällinen. Myssyyn ohje löytyy täältä, kaulahuivin idea on täältä, erotuksena se, että huivi on helmineuleella tehty, ja lapasten kuvio on täältä. Vaikka myssy on koko 1/3kk, on se vielä hiukan liian iso, keskitalvella varmaan oikein sopiva.


Lämpöisiä ajatuksia uuteen viikkoon!

5

Johtokalvosimet

Tein veljelleni syntymäpäivälahjaksi kalvosinnapit sähköjohdosta, joka oli kotoisin rikki menneistä korvakuulokkeista, ja kalvosinnappipohjista. Solmuun löytyy ohje täältä. Aikaisempia sähköjohtosolmeilujani on täällä.


Kivaa keskiviikkoa!
6

Kestoelämäntapa

Viime aikojen ompeluksia on leimannut "kestoisuus" tai säästö. Omilla valinnoilla voi säästää aika paljon niin rahallisesti kuin luonnonkin näkökulmasta. Tässä muutamia säästöjuttuja, joita olen viimeaikoina tehnyt. Olen näistä postaillut aiemminkin, mutta tässä uusintana kootusti.


Kestovanulappuja on kätevä tehdä vaikka jämätilkuista. Itse olen tykästynyt flanellisiin, kaksikerroksisiin kestovanulappuihin. Olen kuullut vanulappuja tehtävän myös froteesta ja trikoosta. Näissä säästö on nyt lähinnä sitä, ettei kaupasta tarvitse muistaa ostaa, vanulaput kun eivät maksa maltaita eikä roskaakaan niistä kerry kamalasti. Toki onhan se mukavampaa käyttää kestoa, se kun kestää ja kestää eikä vanulappuostoksille tarvitse mennä ensinkään. Materiaalitkin ovat käytännössä ilmaisia.


Kestovaippaompeluista jääneistä kankaista olen tehnyt kestoliivinsuojia. PUL-kankaan ja coolmaxin väliin olen hävittänyt vanhoja pyyhkeitä, trikoojämätilkkuja ja flanellia. Näistä kyllä tykkään valtavasti, ovat ihoystävällisempiäkin kuin ne kaupan ihme vanuhärpäkkeet. Liivinsuojia kuluu sen verran paljon, että rahallistakin säästöä näistä kertyy useampia kymppejä, erityisesti, kun materiaalit ovat jämäominaisuudessaan ilmaisia. On myös mukavaa, että ne jämätilkut saa käyttöön, PUL- ja coolmax-kankaat kun eivät ole ilmaisia ja niille minun on vaikea keksiä muutakaan käyttöä.


Vaikka meillä ei kertakäyttövaippoja käytetä kuin öisin, kauhistelen sitä, miten paljon niistä kertyy roskaa puhumattakaan, jos kertiksiä käytettäisiin koko ajan. Luonnon lisäksi toki myös rahapussissa säästyy pennosia, kun jaksaa pyörittää kestovaipparumbaa. Jos kestovaippailussa säästyviä roposia haluaa laskeskella, täältä löytyy hyvä laskuri siihen. Oma säästönsä tulee myös siitä, kun tekee itse. Joskus laskeskelin, että itse tehtynä kestovaipan hinnaksi tulee 5-7 euroa, plus mitä nyt imuihin haluaa satsata. Sen verran vähän, että omaan käyttöön kestovaipat teen itse, mutta sen verran paljon, että myyntiin sellaisia en ala tehdä. Olen kuitenkin iloinen, kun tiedän, miten paljon vähemmän kaatopaikalla on tästä valinnastani johtuen jätettä, ja miten monta sataa euroa meidän tilille jää "ylimääräistä".

Muovipusseja meille ilmaantuu aika harvoin, käytössä kun on kangaskassit, kangaskassit lienevät se klassisin kestojuttu. Kun on kyse elämäntavasta, sitä mielellään laajentaa repertuaaria! Onko siis mielessäsi jotain vielä, missä voisi säästää ja kestoilla?

Kestävää keskiviikkoa!
9

Epäonnistumisen päivän kissimirri

Tyttären ihkaensimmäisten nimipäivien kunniaksi ajattelin kokeilla jotain uutta, nimittäin piirtää ja toteuttaa pehmokisun tyttöni iloksi. Nooo sanotaan nyt näin: jos ei ole aikaisemmin tehnyt juurikaan pehmoja, kannattaa miettiä tovi ennen kuin ryhtyy piirtelemään itse. Liian kaposet tassut eivät suostuneet kääntymään ompelemisen jälkeen, joten uusiksi. Saumanvarojen leikkelyssä hutiloin, joten vartaloa piti ommella toistamiseen myös. Ja koska päätin nohevasti käyttää työhön tilkkuja, ne osat, jotka olin ajatellut tehdä yhdestä kappaleesta, pitikin tehdä useammasta ja se nyt ei välttämättä ollut kaikkein kaunein vaihtoehto, sain pahimmat kauneusvirheet kuitenkin piiloon. Kissa ei kyllä vastaa sitä mielikuvaa, mikä minulla oli päässäni hommaan ryhtyessä, mutta lopputulos on mielestäni ihan söpö ja hyväntuulisen hupaisa ymmyrkäisine silmineen ja röyhelöisine tutuineen, sydänkin on kisulla paikallaan. Paras kiitos kissasta oli tyttäreltä saatu hymy! Tassut ovat sopivasti ovat suunmeneviä ja naama mukava tuijotella.


Rohkaisua ompeluihin antoi se, että huomasin ommellessa olevan epäonnistumisen päivä. "Päivän vietolla halutaan nostaa esiin se, että epäonnistumisten kautta saatava oppi on korvaamaton voimavara." Päivällä halutaan myös kannustaa riskinottoon. Minun osaltani epäonnistumisen päivä oli juuri näiden sanojen mukainen. Opin tämän kissimirrisen tekemisestä paljon ja loppujen lopuksi tyytyväinen mieli oli kiitollinen riskinotosta, vaikka päämäärään pääseminen vaatikin useamman epäonnistumisen.

Oikein mukavaa epäonnistumisen päivää, näin jälkikäteen!
6

Savanniunipussi

Unipussia vailla oli meidän typy, eipä ole enää, kun nohevasti ompelin moisen. Ilmainen ja toimiva kaava löytyi täältä. Vuorina on flanellia ja päällä Marimekon ihanaa savannihenkistä trikoota. Keskellä on vetoketju, niin pukeminen onnistuu helposti ja olkapäissä napit, joita voi sitten siirtää, kun pituutta tulee tytölle lisää.


Tätä unipussia ja sen akaasipuita katsellessa tulee kovin ikävä Tansaniaan lapsuuteni maisemiin. Niistä maisemista riittääkin monta iltasatua (tai iltatosia, niin kuin meillä lapsena sanottiin). Yksipä iltasatu voisi kertoa pikku-Gnusta, johon törmäsimme muutama vuosi sitten. Oli nimittäin gnuiden vuosittaisen vaelluksen aika. Vaelluksella kymmenettuhannet gnut ja seeprat matkaavat pitkiä matkoja uusille seuduille ruoan perässä. Eräs gnun poikanen karkasi (tai eksyi) laumasta ja oli joutua leijonan suihin. Tarina päättyi kuitenkin onnellisesti pikku-Gnun eduksi, kun se pääsi juoksemaan takaisin laumaansa.


Kauniita unia viikonloppuun!
2

Pilviä siellä, pilviä täällä, hopeareunuksia pilvien päällä

Pilvistä on. Ja sateista. Olen yrittänyt omaksua isäni periaatepäätöksen, että säästä ei valiteta. Ajattelenkin sään olevan hyvin pitkälti pukeutumiskysymys. Sadetakki päälle, kumpparit jalkaan ja ulos.

Hartiat alkavat ilmaista mielipiteensä vauvan kantamisesta, ja minä olen ehtinyt antaa ja myydä kaikki tekemäni kauratyynyt, joten uutta kehiin. Pilvisen sään kunniaksi päätin tehdä pilven muotoisen kauratyynyn lakanakankaasta ja pitsiverhosta, sisällä on linnuille tarkoitettua kauraa. Aika söpö tuli, sanoisin!


Sopivasti myös pskarteluhaasteessa oli tehtävänä pilviä, pilviä. Kortti valmistui jämäsuiroista, kartongista, 3d-tarroista, kauratyynyn jämäpitsiverhosta ja tekstistä "every cloud has a silver lining". Se on yksi lempparielämänviisauksistani. Erityisesti tänä syksynä olen saanut huomata, että muutaman vuoden takaiset vastoinkäymiset ovat kääntyneet edukseni tänä syksynä. Enpä olisi uskonut. Yritän siis vastaisuudessa muistaa, että vastoinkäymisessä piilee hyvän siemen ja pilvellä oikeasti on hopeareunuksensa.


Paljon hopeareunuksia tämän viikon pilviin!
4

Virkatut Lovikka-lapaset

Törmäsin ravelryn uumenissa jänskään Lovikka-lapasten ohjeeseen. Kyseessä ei ole siis tuo perinteinen lovikkalapanen, vaan siis ihan omanlaisensa tapaus. Lankana käytin Cosy Woolia (menekki n. 100g)  ja virkkuukoukku nro 10 oli suihkimassa. Tällä yhdistelmällä tuli sellaiset siron naiskäden lapaset, valmistui hyvin nopsakkaasti. Juvela pinta syntyi virkkaamalla piilosilmukoita silmukoiden etureunaan.Tämähän oli sitten 11. valmistunut KyJy.


Lauran korttihaasteessa haasteena oli pahvi. Minulle tyypilliseen tapaan tein yksinkertaisen ja pelkistetyn kortin reseptinään punaista kartonkia, pahvia, kultamaalia, ruskeaa leimasinmustetta, suklaanpäällyspaperia, Papermanian Lotus Flower -kuvioleikkuri ja vauvannukutussessio.


Nyt ne ensimmäiset muuttolinnut on nähty. Täytyy keksiä jotain pirteää käsityöjuttua syksyn iloksi! Mitähän se voisi olla?

Kekseliästä viikkoa muillekin!


5
Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Video: Ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla + arvonnan voittaja - [image: Housujen ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla] Ratkennut sauma on kätevä korjata piilopistoilla. Ommel näyttää siltä kuin se olisi ommeltu nu...
    1 päivä sitten
  • SnOwl - Tulin suunnitelleeksi puseron. Yllättävää, eikö totta? *Mitä: *Snowl / Oma ohje *Miten: *3.5 mm ja 2.5 mm pyöröpuikot *Mistä: *Primrose Yarn Co. Sophia, 30...
    1 päivä sitten
  • Yhteenveto näistä vuosista - Näin se vain menee kun aika kuluu, maailma muuttuu ja arki sen mukana. Vaikka kuinka haluaisin pitää blogia elossa niin väistämättä se on jäänyt arjen kiir...
    1 päivä sitten
  • Manulle haalari - Naapurini/ystäväni sai keväällä poika vauvan ja lahjaksi annoin neulelahjakortin, jolla sai mun neulepajasta tilata haluamansa vauvan neuleen lempiväreillä....
    4 päivää sitten
  • Weaving in the ends - There has been a long pause here on the blog again while I have been weaving in the old ends and trying to find a new pattern as I wrote before. I think ...
    1 viikko sitten
  • Blingiä vaihteeksi - Pienistä tarvikkeista rakennettu koru: helmiäishelmet ovat 6mm ja pienet kristallit 4mm ja pari 6mm swaroa myös joukossa. Kaksi korunjakajaa pitää kor...
    2 viikkoa sitten
  • Ekojuttuja lähikaupasta - Somia Living - [image: somia living] Bambuhammasharjat ja luonnonmateriaalista valmistettu kynsiharja Images:kiertoidea Ekopersoonani melkein hyppäsi ilmaan ilosta...
    2 viikkoa sitten
  • Splendid Sampler tikkausta - Quilting Splendid Sampler - Splendid Sampler peitto on edelleen kesken. Tikkaus on meneillään ja kestää vielä jonkin aikaa koska päätin tikata jokaisen tilkun omalla tavallaan. Samoja...
    2 viikkoa sitten
  • Unelmia toteuttamassa - Kuvat: Ashley von Schulman Photography Kankaat: Helmassa Unelma-tylli, hihoissa ja yläosassa Minttu-tylli, Eurokangas Tyllipitsi ja silkkisatiini, ...
    5 viikkoa sitten
  • Kappani mun - Malli: Kappa by Veera Välimäki Lanka: Isager alpaca 1 Kesälomalla Henni neuloi itselleen ihanan Kapan. Siihen on neulottu muistot mökiltä, mummolasta ja...
    2 kuukautta sitten
  • Kotelo bujon kylkeen - Kaupan päälle toinen postaus -*peukku! Aloittelin muiden vanavedessä pitämään bujoa, eli Bullet Journalia. Sisältö ja käyttö on vielä vähän hakusessa, mut...
    2 kuukautta sitten
  • Rippijuhlat - Rakas esikoinen pääsi tänään ripille. Päivä oli mitä täydellisin juhlan viettoon, kun saimme nauttia auringonpaisteesta ja lempeästä lämmöstä...
    4 kuukautta sitten
  • Kangasmaaleja taas - Ostin Emotuotannoilta kultaista ja hopeista kangasväriä. Ensimmäiseksi kokeiluun pääsi kulta. Maalasin kuvan siis kultaiselle, valkoisella ja vaaleanpuna...
    4 kuukautta sitten
  • LOMA! - Ihanaa, nyt alkoi kuuden viikon vapaa. Ensialkuun olen eläkeviikoilla ja sitten vuosilomalla. Tuntuu aivan mahtavalta. Suurin osa lomasta kuluu varmaan ...
    4 kuukautta sitten
  • Kivikuvitelmia keittiössä - Samalla, kun tuunattiin makuuhuoneetta uuteen uskoon, laitettiin keittiöön hieman terästystä kivikuvioisella tapetilla. Lähtötilannehan oli kokovalko...
    5 kuukautta sitten
  • Aikakivoja Instagramissa! - Hei lukijamme! Vieläkö olemme listoillasi? Blogimme elää vielä hiljaiseloa, mutta meitä Aikakivoja! voit seurata toistaiseksi Instagramissa nimellä 'aikaki...
    5 kuukautta sitten
  • Instagram - Hei taas. Blogi on jäänyt sivuun mutta tekeminen ja kuvien ottaminen ei. Aikaa ei tahdo riittää postailuun mutta pikasia näpsyjä tulee jonkin verran otett...
    6 kuukautta sitten
  • Kesää odotellessa - Omalla kaavalla ommeltuja rimpsumekkoja tuli ommeltua pieni erä. Tämä ihana raitakangas on löytö Vanhan Rauman kangaskaupasta. Pehmeää trikoota ovat näm...
    7 kuukautta sitten
  • Huokaan ja huomaan - Kun askeleeni ihmisvilinän läpi kuljettivat kohti ryhdissään yhä seisovaa, sykki sydän kuin korkeuksiin kohoava kantaatti, heräävän kevään ylistys! Ensi...
    7 kuukautta sitten
  • Kahden vuoden työ päätöksessä - Nyt ovat kansalaisopiston tunnit tältä vuodelta ohi. Kiitos Aino-opettaja ja kiitos kaikki kurssitoverit. Meillä on antoisa kurssi ja tosi hauskaa. Ensi v...
    7 kuukautta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    7 kuukautta sitten
  • Virkattu villatakki - Sormet syhyy ja uusia ideoita syntyy koko ajan, mutta nyt päätin että pitää tehdä valmiiksi asti ne kymmenet jo aloitetut käsityöt... Tässä yksi niis...
    8 kuukautta sitten
  • Motivaatiosta, KonMarista ja Bullet Journalista - Kaksi ja puoli kuukautta. Sanovat, että mitä pitemmäksi tauko venyy, sitä vaikeampaa on jatkaa. Allekirjoitan täysin. Koskaan en ole ollut nopea kirjo...
    8 kuukautta sitten
  • Tervetuloa 2017 - Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta onkin kulunut jo ihan hurjan kauan aikaa. Viime syksy meni niin nopeasti etten oikein ehtinyt miettiä koko ...
    10 kuukautta sitten
  • Hyvää joulua! - Hyvää joulua! Täällä rauhoitutaan joulun viettoon. Onkin ollut paljon kaikenlaista tekemistä, kun on hoidettu vauvaa, osallistuttu joulumyyjäisiin ja pidet...
    10 kuukautta sitten
  • Sukkakalenteri 2017 - Nyt se olisi vihdoin valmis! Ensi vuoden kalenteri kaikkine ohjeineen :) Sähköiseen kalenteripakettiin kuuluu 2 pdf-tiedostoa, joista toisessa on kuukaus...
    1 vuosi sitten
  • Kiitos ja näkemiin - Jyväskylän neulefestareilla la 16.7.2016 *Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.*
    1 vuosi sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    1 vuosi sitten
  • Keltainen - Kyllä se vaan niin on, että vuodesta toiseen kevät ja alkukesä on minulle keltaista aikaa. Keltainen yksistään tai yhdistettynä mustaan, valkoiseen tai har...
    1 vuosi sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    1 vuosi sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    1 vuosi sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    1 vuosi sitten
  • Adventtia! - Kädentaitomessuista alkoi ajatusten kääntäminen jouluvalmisteluihin ja lahjojen suunnitteluun. Sieltä lähti mukaan joitakin valmiita lahjoja ja vähän ta...
    1 vuosi sitten
  • Monster high, Catty Noir - Rooliasujen teko on kivaa. 6v on erittäin taitava suunnittelemaan ja tarkka toteutuksesta :)
    2 vuotta sitten
  • Mix and match - Tein elo-syyskuussa isomman mix & match -setin, josta osa tulee tässä. Syksyt ovat kummallisen kiireisiä aina ja blogipostaukset viimeistään kärsivät niist...
    2 vuotta sitten
  • näkemiin - Tätä postausta on vaikea kirjoittaa ja tunnustan lykänneeni sitä tietoisesti. Tulin sanomaan kiitos ja näkemiin. Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että ...
    2 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    2 vuotta sitten
  • Uudempia kuvia hamstereista - Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla. Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nauttii kurkkua ja porkkanaa ilta...
    2 vuotta sitten
  • Not Wasting My Young Years - pattern: Mysterious Mittens by Ysabelh Designs yarn: tosh Sport, in colour Charcoal, 65g needles: 3.5mm So, there's been a period of radio silence for q...
    2 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkeva...
    3 vuotta sitten
  • Metsäneläimiä yllä - *Pitkästä aikaa iski ompeluinspiraatio. Onhan edellisestä kerrasta aikaa jo tovi :) Mielessä on kyllä monesti ollut, että pitäisi ja pitäisi, mutta josta...
    3 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    3 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    3 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    3 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enne...
    3 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    4 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    4 vuotta sitten

Sivut