Kangasvaraston tyhjennystä - muistikirjoja, sydämiä, kassi ja roolivaatteet

Menin mokoma tekemään vuosi sitten uudenvuodenlupauksen, että vuoden 2011 jälkeen kaikki kankaani ja lankani mahtuisivat yhteen isoon matkalaukkuun. Köpsästi kävi tämän lupauksen kanssa. Sain serkultani pari säkillistä kankaita ja tädiltäni vanhoja lakanoita ja muita kankaita laatikollisen. Nyt siis minulla on kankaita matkalaukun lisäksi myös kolme laatikollista (joista onneksi kaksi on aika pieniä laatikoita). Paljon löytyy siis kivoja kankaita, mutta kun niitä ei ole itse hankkinut tiettyä tarkoitusta varten, välillä on haastavaa keksiä, mitä niistä tekisi. Lauantaina päätin pitää vapaapäivän kouluhommista ja ajattelin vain alkaa tehdä ja nauttia käsitöistä!





Muistikirjat saivat kangasta päälleen.


Lähestyvän ystävänpäivän kunniaksi tein ripustettavia sydämiä. Nauhat ovat suurimmaksi osaksi ostetuista paidoista talteen otetuista ripustusnauhoista, kierrätystä siis.


Varastoista löytyi yksi kangas, johon olin painanut joskus muinoin Lenny Kravitzin kuvan. Kankaasta tuli tukeva kauppakassi!


Veljenpojalle syntyi leikkeihin silmikko ja viitta (osviittaa sain Suuresta Käsityölehdestä nro 2/2007)
- niillä voi leikkiä taikuria, Batmania tai vaikka Ninjagota. Tosin satiini, josta nuo ompelin, on vihoviimeinen matsku ommeltavaksi! Onneksi pikkupoika ei varmaan kauheasti tuijottele saumoihin, vaan antaa mielikuvituksen viedä. Satiinin ompelu olisi ollut aivan mahdoton tehtävä ilman päärmäysjalkaa! Ja kuvan ottaminen lattialla mahdotonta ilman kuvaan punkevaa kissaa!

Nyt on kankaita ihan pikkuisen vähemmän! Nyt on enää 2,5 laatikollista tuhottavaa :) Vaikka yritän päästä tavoitteeseeni, en ota paineita. Käsitöiden tekemisen tulee aina olla hauskaa, niin kuin tänä viikonloppuna!
7

Käpypitsikorut

Innostuin taas kaivamaan käpypitsikävyn esiin, se kun on niin kätevä ja pieneen tilaan menevä, siis sopii hyvin luennoille ja automatkoille! Tällä kertaa ajattelin testailla helmiä käpypitsissä ja mallin otin omasta päästä.


Sama piti kokeilla myös valkoisella värillä, mausteena helmiäismuovihelmet ja toisessa (ehkä hiukan kestävämmät) lasiset siemenhelmet.




Puodista nämäkin saatavilla.

Ihanan rentouttavaa launtaita!
10

Kestovanulaput

Minua on aina jollain tapaa vaivanneet kertakäyttöiset asiat. Jos on ollut joku toinen, kestävämpi ja ehkä jopa pidemmän päälle halvempi, tapa tehdä asiat, olen aina pyrkinyt tekemään niin. Nytpä sain oikein huippuidean, eli päätin korvata pumpulin ja vanulaput Kestovanulapuilla. Ostin Eurokankaasta valkoista flanellia (vanulappujen värille uskollisena), ja ompelin n. 6 cm halkaisijan ympyröitä aina kaksi yhteen suoralla ompeleella (siksak oli niin ruma). Värillistä lankaa käyttämällä sai mukavan piristeen kestovanulapun reunaan.


Tein aluksi säilytys-/pesupussin yksinkertaisesta harsosta. Sen lisäksi että harso oli aika työläs käsitellä, se ei kestänyt kovin hyvin kovaa pesua, ruttaantui ja nuhjaantui. Olen tässä muun pyykinpesun ohessa testaillut pesupusseja ja lämpötiloja ja tullut siihen tulokseen, että vanulappu tulee yhtä puhtaaksi kangaspussukassa kuin verkkomaisessa pesupussissa, joten tein pellavahousuista yli jääneestä kankaasta kangaspussin. Jos vanulappua käyttää meikin poistoon, kovempi lämpötila (60°) on kylmempää (40°) tehokkaampi (tosin meikkivoide lähti aika huonosti kummassakaan). Itsepä onneksi käytän vanulappuja lähinnä naamanpesun viimeistelyyn, niin meikkijäänteet eivät ole minulle ongelma.


Flanellia jäi minulla niin paljon yli, että taidan pistää puodin puolelle myyntiin näitä kestovanulappuja muidenkin iloksi (olin yllättynyt, etten löytänyt tällaisia mistään myynnissä).

Ihanan raikkaita talvituulahduksia uuteen viikkoon!
8

Puhvihihapusero

Alkujoululomasta päätin vihdoin ommella sen, mikä on ollut ajatuksissa tehdä jo kesästä lähtien. Suuressa Käsityölehdessä 7/2011 oli hauska puhvihihapusero. Ostin jo kesällä söpön harmaakukkaisen kankaan, mutta kesä ja syksy oli niin kiireinen, etten ehtinyt sitä silloin ommella. Ja joululoman alussa sain valmista! Eikö olekin söpö!


Aiemmin ei tuo ompelukone ole oikein minun näpeissäni (omasta mielestäni) pysynyt, mutta nyt oivalsin loistovinkin, jonka avulla tulee siistiä jälkeä: noudatan ohjetta! Ehkä seuraavaksi otan haltuun saumurin, jonka kanssa minulla on jatkuva viha-rakkaus-suhde.
Tässä vielä joulun rippeitä, pikkuenkeli mummolan pihalta mukaan otetun mehikasvin kera.


Viikko on jo puolessa! Mukavaa loppuviikkoa siis!
7

Paketista paljastui... Lapassormikkaat ja kalvosinnappikukkaro

Tein lapassormikkaat joululahjaksi lankomiehelleni, joka käy talvisin pilkillä. Ajattelin, että voisi olla kätevää saada näpit esiin, ilman että koko käsi on paljaana. Kun olin antanut ne, Isäntä halusi samanlaiset. Kävi sitten klassiset: sormikasvaiheen päätökseen saatuani pyysin Miestä sovittamaan ja huomasimme, että kah, siinäpä on kaksi oikean käden sormikasta. Koulun käsityötunneista traumatisoituneena En purkanut hanskaa (tai sormiosuutta), vaan aloitin uuden (Isäntä sanoi ottavansa mielellään myös pelkät sormikkaat vastaan). Nyt on näpit lämpöiset! (Musta väri ei oikein toimi kuvissa, mutta luonnossa näyttää oikein hyvältä.)


Veljelleni tein hänen pyynnöstään kalvosinnappikukkaron, kalvosinnappeja ja solmioneuloja kun hänellä on ilmeisesti aika monet ja yhtä selkeää säilytyspaikkaa ei oikein ole, varsinkaan reissun päällä. Eli kymmenenlokeroinen pussukka, jonka saa käännettyä kahtia ja naruilla rullalle, kätevää! Sen verran piti tuotekehittelyä tehdä, että vetoketjullinen versio ei toiminut (ei mennyt siististi rullalle). Odotan mielenkiinnolla tietoa, miten tämä toimii käytännössä.


Sellaisia paljastui antamistani paketeista tällä kertaa :)
1

Koiran nuttu

Nyt on vihdoin tullut sellainen talvi, että jäätkin kantavat (ainakin paikoin). Se tarkoittaa sitä, että Isännän pilkkikausi alkoi eilen. Nipsu-koiramme on aina Isännän kalareissuilla mukana, viimeksi muutaman päivän reissuun parivaljakko lähti eilen. Pitihän minun Nipsulle tehdä oma takki, että tarkenee jäällä hiukan pidempään! (Todellisuudessa Se Oikea syy taitaa olla vain se, että minusta on kivaa pukea pientä eläintäni :) )


Sopivasti joululomalla veljen vaimon käsityölehtivarastosta löysin sopivan ohjeen ja kaavan koiran nuttuun (Suuri Käsityölehti 4/2005). Kaavaa piti muokata vain hieman (lisätä pituutta ja leikata hiukan jaloille tilaa). Omista varastoista löytyi pala jotain villasekoitekangasta ja jämäfleeceä vuoriksi. Kiinnitystarranauhaan laitoin heijastinta. Jos Nipsu olisi tyttö, niin siihen olisi kyllä päätynyt pitsiä! No, näkyypähän pimeällä tuo meidän otus ja koira sai säilyttää miehisyytensä.


Nipsu ei kauheasti arvostanut talven ensimmäistä sovitus- ja pukemissessiota, lopulta luovutti, kuten viimeisestä kuvasta näkyy. Onnekseni kuulin, että takki ei paljon menoa haitannut sitten jäällä.


Talvimieltä muillekin!
4

Villatakki eli yksi ikuisuusprojekti päätökseen

Käsityöharrastukseeni kuuluu aina jokin ikuisuusprojekti, pahimmillaan useampi. Ikuisuusprojektiksi EI lasketa niitä ideoita, jotka odottavat kankaina tai lankoina kaapissa - voi jos niin tekisin, niin koko harrastukseni olisi yhtä ikuisuusprojektia! Ikuisuusprojekti on siis työ, jonka valmistuminen kestää vähintään puoli vuotta. Yleensä kauemmin. Noh, nyt on saatu yksi ikuisuusprojekti päätökseen.


Aloitin työn viime keväänä hetken mielijohteesta. Ohje löytyy Suuresta Käsityölehdestä 10/2009 (pitsijakku) ja lankana käytin SandnesGarnin Kitten Mohairia (toinen kuin ohjeessa suositeltu). Tein S/M-kokoisen. Ja villatakista tuli aivan liian iso minulle! En tiedä, johtuiko se eri langasta, käsialastani vai suuntaa-antavasta koosta vai pienehköstä yläkropastani. No onneksi minulta löytyy yksi isompi poolotunika, jonka kanssa tämä villatakki passaa ja voihan sitä kotona käyttää lämmikkeenä. Jos liian suurta kokoa ei lasketa, olin muuten ihan tyytyväinen tähän! Mutta taidan kuitenkin pitäytyä jatkossa pienemmissä neuletöissä, niin säästyn pahalta mieleltä.



Talvisiin tunnelmiin!

PS. Kävimme tänään Salon Design Hill Caféssa (Toinen keksi, Turuntie 14, Salo). Mikä Ihana paikka, annokset kauniita ja Helsingin hintatasoon verrattuna huokeita. Harmi, kun en tullut ottaneeksi paahtovanukkaastani kuvaa. Mutta käykää siellä!
9
Sisällön tarjoaa Blogger.
Jos jokin miellyttää silmää tai sielua, laitappa sähköpostia tulemaan, niin pistetään siulle samanlainen!

purnauskis (a) gmail.com

Oma blogiluettelo

  • Video: Ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla + arvonnan voittaja - [image: Housujen ratkenneen sauman korjaus piilopistoilla] Ratkennut sauma on kätevä korjata piilopistoilla. Ommel näyttää siltä kuin se olisi ommeltu nu...
    1 päivä sitten
  • SnOwl - Tulin suunnitelleeksi puseron. Yllättävää, eikö totta? *Mitä: *Snowl / Oma ohje *Miten: *3.5 mm ja 2.5 mm pyöröpuikot *Mistä: *Primrose Yarn Co. Sophia, 30...
    1 päivä sitten
  • Yhteenveto näistä vuosista - Näin se vain menee kun aika kuluu, maailma muuttuu ja arki sen mukana. Vaikka kuinka haluaisin pitää blogia elossa niin väistämättä se on jäänyt arjen kiir...
    1 päivä sitten
  • Manulle haalari - Naapurini/ystäväni sai keväällä poika vauvan ja lahjaksi annoin neulelahjakortin, jolla sai mun neulepajasta tilata haluamansa vauvan neuleen lempiväreillä....
    4 päivää sitten
  • Weaving in the ends - There has been a long pause here on the blog again while I have been weaving in the old ends and trying to find a new pattern as I wrote before. I think ...
    1 viikko sitten
  • Blingiä vaihteeksi - Pienistä tarvikkeista rakennettu koru: helmiäishelmet ovat 6mm ja pienet kristallit 4mm ja pari 6mm swaroa myös joukossa. Kaksi korunjakajaa pitää kor...
    2 viikkoa sitten
  • Ekojuttuja lähikaupasta - Somia Living - [image: somia living] Bambuhammasharjat ja luonnonmateriaalista valmistettu kynsiharja Images:kiertoidea Ekopersoonani melkein hyppäsi ilmaan ilosta...
    2 viikkoa sitten
  • Splendid Sampler tikkausta - Quilting Splendid Sampler - Splendid Sampler peitto on edelleen kesken. Tikkaus on meneillään ja kestää vielä jonkin aikaa koska päätin tikata jokaisen tilkun omalla tavallaan. Samoja...
    2 viikkoa sitten
  • Unelmia toteuttamassa - Kuvat: Ashley von Schulman Photography Kankaat: Helmassa Unelma-tylli, hihoissa ja yläosassa Minttu-tylli, Eurokangas Tyllipitsi ja silkkisatiini, ...
    5 viikkoa sitten
  • Kappani mun - Malli: Kappa by Veera Välimäki Lanka: Isager alpaca 1 Kesälomalla Henni neuloi itselleen ihanan Kapan. Siihen on neulottu muistot mökiltä, mummolasta ja...
    2 kuukautta sitten
  • Kotelo bujon kylkeen - Kaupan päälle toinen postaus -*peukku! Aloittelin muiden vanavedessä pitämään bujoa, eli Bullet Journalia. Sisältö ja käyttö on vielä vähän hakusessa, mut...
    2 kuukautta sitten
  • Rippijuhlat - Rakas esikoinen pääsi tänään ripille. Päivä oli mitä täydellisin juhlan viettoon, kun saimme nauttia auringonpaisteesta ja lempeästä lämmöstä...
    4 kuukautta sitten
  • Kangasmaaleja taas - Ostin Emotuotannoilta kultaista ja hopeista kangasväriä. Ensimmäiseksi kokeiluun pääsi kulta. Maalasin kuvan siis kultaiselle, valkoisella ja vaaleanpuna...
    4 kuukautta sitten
  • LOMA! - Ihanaa, nyt alkoi kuuden viikon vapaa. Ensialkuun olen eläkeviikoilla ja sitten vuosilomalla. Tuntuu aivan mahtavalta. Suurin osa lomasta kuluu varmaan ...
    4 kuukautta sitten
  • Kivikuvitelmia keittiössä - Samalla, kun tuunattiin makuuhuoneetta uuteen uskoon, laitettiin keittiöön hieman terästystä kivikuvioisella tapetilla. Lähtötilannehan oli kokovalko...
    5 kuukautta sitten
  • Aikakivoja Instagramissa! - Hei lukijamme! Vieläkö olemme listoillasi? Blogimme elää vielä hiljaiseloa, mutta meitä Aikakivoja! voit seurata toistaiseksi Instagramissa nimellä 'aikaki...
    5 kuukautta sitten
  • Instagram - Hei taas. Blogi on jäänyt sivuun mutta tekeminen ja kuvien ottaminen ei. Aikaa ei tahdo riittää postailuun mutta pikasia näpsyjä tulee jonkin verran otett...
    6 kuukautta sitten
  • Kesää odotellessa - Omalla kaavalla ommeltuja rimpsumekkoja tuli ommeltua pieni erä. Tämä ihana raitakangas on löytö Vanhan Rauman kangaskaupasta. Pehmeää trikoota ovat näm...
    7 kuukautta sitten
  • Huokaan ja huomaan - Kun askeleeni ihmisvilinän läpi kuljettivat kohti ryhdissään yhä seisovaa, sykki sydän kuin korkeuksiin kohoava kantaatti, heräävän kevään ylistys! Ensi...
    7 kuukautta sitten
  • Kahden vuoden työ päätöksessä - Nyt ovat kansalaisopiston tunnit tältä vuodelta ohi. Kiitos Aino-opettaja ja kiitos kaikki kurssitoverit. Meillä on antoisa kurssi ja tosi hauskaa. Ensi v...
    7 kuukautta sitten
  • Kevätkoristeita - Isoäidin neliöt taipuvat myös sydämiksi. Sydämistä, kukista ja puuhelmistä syntyi iloinen koristenauha keittiön oveen. Jos tällaisten sydänten...
    7 kuukautta sitten
  • Virkattu villatakki - Sormet syhyy ja uusia ideoita syntyy koko ajan, mutta nyt päätin että pitää tehdä valmiiksi asti ne kymmenet jo aloitetut käsityöt... Tässä yksi niis...
    8 kuukautta sitten
  • Motivaatiosta, KonMarista ja Bullet Journalista - Kaksi ja puoli kuukautta. Sanovat, että mitä pitemmäksi tauko venyy, sitä vaikeampaa on jatkaa. Allekirjoitan täysin. Koskaan en ole ollut nopea kirjo...
    8 kuukautta sitten
  • Tervetuloa 2017 - Hei kaikille pitkästä aikaa! Viime postauksesta onkin kulunut jo ihan hurjan kauan aikaa. Viime syksy meni niin nopeasti etten oikein ehtinyt miettiä koko ...
    10 kuukautta sitten
  • Hyvää joulua! - Hyvää joulua! Täällä rauhoitutaan joulun viettoon. Onkin ollut paljon kaikenlaista tekemistä, kun on hoidettu vauvaa, osallistuttu joulumyyjäisiin ja pidet...
    10 kuukautta sitten
  • Sukkakalenteri 2017 - Nyt se olisi vihdoin valmis! Ensi vuoden kalenteri kaikkine ohjeineen :) Sähköiseen kalenteripakettiin kuuluu 2 pdf-tiedostoa, joista toisessa on kuukaus...
    1 vuosi sitten
  • Kiitos ja näkemiin - Jyväskylän neulefestareilla la 16.7.2016 *Näihin kuviin, näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa.*
    1 vuosi sitten
  • Blogi uudistuu - Hei rakkaat lukijat, Olen jo hetken pohtinut blogin uudistamista. Haluan eroon Ninnuska-nimestä, se sekoittuu liikaa samaa nickiä käyttäviin ihmisiin. Lisä...
    1 vuosi sitten
  • Keltainen - Kyllä se vaan niin on, että vuodesta toiseen kevät ja alkukesä on minulle keltaista aikaa. Keltainen yksistään tai yhdistettynä mustaan, valkoiseen tai har...
    1 vuosi sitten
  • Uusi blogi on auki! - Tervetuloa uudistuneeseen blogiin osoitteeseen http://www.nousevamyrsky.fi Siirryn kirjoittamaan firman virallisen osoitteen alle. Tämä vanha blogi juttui...
    1 vuosi sitten
  • Tämä blogi on muuttanut! This blog has moved! - Heippa! Tulin vielä kerran tänne vanhan blogini puolelle huikkaamaan, että blogini on muuttanut uuteen osoitteeseen, tänne. Tervetuloa seuraamaan uudet ja ...
    1 vuosi sitten
  • Syksyn satoa - [image: 20151122_122505-1.jpg] Blogin päivittäminen on jäänyt vähän huonolle tolalle. Nykyään tulee kuvia lisättyä mieluummin Instagramiin. Koitan nyt tä...
    1 vuosi sitten
  • Adventtia! - Kädentaitomessuista alkoi ajatusten kääntäminen jouluvalmisteluihin ja lahjojen suunnitteluun. Sieltä lähti mukaan joitakin valmiita lahjoja ja vähän ta...
    1 vuosi sitten
  • Monster high, Catty Noir - Rooliasujen teko on kivaa. 6v on erittäin taitava suunnittelemaan ja tarkka toteutuksesta :)
    2 vuotta sitten
  • Mix and match - Tein elo-syyskuussa isomman mix & match -setin, josta osa tulee tässä. Syksyt ovat kummallisen kiireisiä aina ja blogipostaukset viimeistään kärsivät niist...
    2 vuotta sitten
  • näkemiin - Tätä postausta on vaikea kirjoittaa ja tunnustan lykänneeni sitä tietoisesti. Tulin sanomaan kiitos ja näkemiin. Jo pidemmän aikaa on ollut selvää, että ...
    2 vuotta sitten
  • Keltaista kevättä! - Haha, nyt on ihan pakko postata jotain tänne hylättyyn blogiin, kun alkoi ärsyttää, että ekana pomppaa esille joulujuttuja. OMG. ;) Äkkiä jotain keväistä e...
    2 vuotta sitten
  • Uudempia kuvia hamstereista - Ninni herkuttelee persiljaa silmät viirulla. Nipsu hamstrannu posket ihan tupaten täyteen! Poskikehonrakentaja..heh.. Ed nauttii kurkkua ja porkkanaa ilta...
    2 vuotta sitten
  • Not Wasting My Young Years - pattern: Mysterious Mittens by Ysabelh Designs yarn: tosh Sport, in colour Charcoal, 65g needles: 3.5mm So, there's been a period of radio silence for q...
    2 vuotta sitten
  • Tytön kesäjuttuja - Tämä Marimekon Melooni-kankaasta ommeltu kesämekko on tehty Ottobren 3/2012 kaavalla. Mekon takana kivana yksityiskohtana on koko mekon pituudelta kulkeva...
    3 vuotta sitten
  • Metsäneläimiä yllä - *Pitkästä aikaa iski ompeluinspiraatio. Onhan edellisestä kerrasta aikaa jo tovi :) Mielessä on kyllä monesti ollut, että pitäisi ja pitäisi, mutta josta...
    3 vuotta sitten
  • En koskaan.. - ..käytä harsoa vaunusuojana. Paitsi kun tulee tappohelteet ja joku suoja on pakko laittaa pojalle mutta tarkoitukseen ostettu tosi ihana vaunusuoja on aiva...
    3 vuotta sitten
  • KESÄÄ - Sitä suomalaista kesää vain: kauniita vihreitä maisemia, kauniita järvenrantoja ja kauniita, hylättyjä vanhoja taloja jossain maaseudulla.
    3 vuotta sitten
  • Aivoituksia - Täällä
    3 vuotta sitten
  • Päiväpeitto - Kummipojan äiti pyysi syksyllä josko ompelisin pojalle päiväpeiton. Mikäs siinä. Käytiin hankkimassa tarvikkeet syys-lokakuussa ja lupailin valmista enne...
    3 vuotta sitten
  • Maistiaisia - Tuossa pieni pätkä äänimaailmaa pikaisesti purkitettuna. Tallamikki ja konkkamikki vuorottelee, paras saundi niiden yhdistelmässä.
    4 vuotta sitten
  • Uusi taito - Tuli inspis oppia jotain uutta ja niinpä osallistuin kultauskurssille. Kahden päivän kursilla opeteltiin perinteisiä perustekniikoita, mutta opettajamme ol...
    4 vuotta sitten

Sivut